Landepaukku ja sen kaveri

Posted on

Mä olen kotoisin Iisalmesta. Olen siis maalaistyttö, landepaukku. Muutin Helsinkiin opiskeluiden perässä sata vuotta takaperin. Siltä se ainakin tuntuu. Todellisuudessa aikaa taitaa olla mennyt noin kolmisentoista vuotta. On sekin paljon. Olempa mä van-ha.

Mulla kesti aika pitkään asettautua tänne, saada oma elämänpiiri, löytää ystävät. En lämpene kovin helposti uusille tuttavuuksille. (Marta on poikkeus tästä. Hänen kanssaan meillä synkkasi heti. Landepöllö löysi toisen.) Kertoilinkin lukiolaisille äskettäin vanhassa koulussa vieraillessani, että siihen jos mihin kannattaa varautua kun lähtee opiskelemaan, että tovi voi vierähtää ennen kuin todellisia ystäviä löytyy vierelle. Sellaisia, joille voi soittaa vaikka keskellä yötä, itkusta ulvoen tai onnesta huutaen.

tuija_pehkonen_pusu

Pari vuotta kului ja huomasin, että vanhoja Iisalmen kavereita alkoi pikkuhiljaa kerääntyä pääkaupunkiseudulle ja koulustakin oli löytynyt muutama luottotyyppi rinnalle. Aloin viihtyä täällä. Sellainen mä olen aina ollut. Olen kyllä avoin ja nauravainen ja tykkään näin lähtökohtaisesti ihmisistä, varsinkin hyvistä tyypeistä. 🙂 Mutta en ole koskaan kaivannut rinnalleni suurta arsenaalia kavereita tai oikeastaan edes jaksanut tutustua liiemmin uusiin ihmisiin. (Tuo kuulostaa jotenkin pahemmalta näin kirjoitettuna.) Sitten nimittäin lähimmille jäisi entistä vähemmän aikaa.

Niinpä mulla on suhteellisen vähän TOSI hyviä ystäviä esimerkiksi työympyröistä. Musta on kiva pitää työasiat erillään ja palata illalla kotiin, omaan turvapaikkaan ja viettää aikaa rakkaiden tyyppien kanssa, jotka eivät tiedä hölkäsenpöläystä siitä, mitä draamaa milloinkin mediamaailmassa on meneillään ja että missäköhän ohjelmassa se Pehkonen seuraavaksi naamaansa näyttää.

tuija_pehkonen_kameraan

Muutamia poikkeuksia tietenkin mahtuu joukkoon. Ja yksi niistä on tässä. Saanko esitellä: Hautalan Anni. Aah, tiesitkin jo. Se Aamulypsyn muikku. Se juuri! Sen kanssa on vaikea liikkua missään huomaamattomasti, koska aina joku haluaa yhteiskuvaan ja innostuu suunnattomasti Annin nähtyään. Ja aina se suostuu kuvaan – tietenkin.

Hautalan Anni on se tyyppi, jolle soitan, kun haluan puida töistä, miehistä, sydänsuruista, elämästä, parisuhteista, juoruista, ei-kivoista tyypeistä, kusipäistä, kateellisista panettelijoista tai ihan mistä tahansa. Joskus soitan ja kysyn apua duunini hinnoittelussa. Ja soitan mä kyllä ihan vain kysyäkseni kuulumisiakin. Onneksi sekin soittaa aina välillä mulle.

Ja ai että on ihanaa, että on olemassa myös joku luottotyyppi, joka kiroilee samojen työhaasteiden ja intoilee samojen duunijuttujen perään. Ja myös ilakoi mun menestyksestä ja mä sen.

Tää tyyppi tuli mulle myös vieraaksi Yle Puheen ohjelmaani ja mähän olin ihan sykkyrällä etukäteen. Miten ihmeessä voisin katsoa Annia jotenkin toimittajan silmin? Ja mitä jos mä vahingossa livauttaisin haastattelussa jotain ei-julkisuuten-tarkoitettua, meidän omia juttuja? Jouduin tosiaan istumaan alas ja paneutumaan tähän, että sain haastatteluni rungon tehtyä.

tuija_pehkonen_selfie

Noh, arvaatko sä millainen haastis siitä sitten tuli? Kuuntele! Koko haastis löytyy täältä!

nimmari

Ps. Tästähän tuli vähän kuin pre-ystävänpäiväpostaus. Perinteinen kaveripostaus 14.2 jääköön siis välistä tänä vuonna. <3 Pusmus kaikki rakkaat ystävät. Tiedätte kyllä, keitä olette.

 

2 thoughts on “Landepaukku ja sen kaveri

Vastaa käyttäjälle Tuija Pehkonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *